sunnuntai 4. helmikuuta 2018

Helmikuu toi aurinkoisen talven!








Vihdoin aurinkoa ja oikea talvi! 
Vaikka odotammekin kovasti kevättä ja lämpimiä päiviä, ei se koskaan vielä ole helmikuun alussa tullut. Niinpä nautin mieluummin valkoisista hangista ja auringon paisteesta kuin pilvisistä kylmistä päivistä.
 
Kotipihan talvi
Mummolan talvi

Pakkasta oli sen verran reilusti, että hiihtolenkki jäi viikonloppuna tekemättä (tekosyy:). Mummolaretkellä Lappeenrantaan näytti sillä suunnalla olevan lunta vielä hitusen enemmän, mutta nyt lumen pitäisi alkaa jo täälläkin riittää latujen tekoa varten.

Puutarhahuoneen  ja toisen pihan talvi.

 

Puutarhahuone nukkuu  talviunta. Sinne  ei tee mieli muuten kuin käydä ihailemassa jäisiä kuurankukkia ikkunoissa!


 





 Mutta ajatukset ja haaveet kulkevat jo lämpimiin kevätpäiviin ja suunnitelmiin kasvihuoneen tulevasta kesästä. Mitä sinne kylvän, miten viiniköynnös selviää näistä pakkaspäivistä, joko se tulevana kesänä peittää aurinkoisen nurkan...?


 Vaikka ilma oli kylmää ja lumi narskui töppösen alla, lauloivat linnut jo kilpaa pihapiirin puissa. Niiden kuvaamiseen eivät jäätyvät sormet enää taipuneet.


 Aurinko, jää tänne koko helmikuuksi!



Mukavia talvipäiviä ja alkavaa viikkoa!

26 kommenttia:

  1. Kyllä aurinkoone päivä virkistää ja saa kevään orotuksenki tuntumahan ihan siärettävältä. Komiat talavikuvat ja kuurankukat, jokka jo tiätysti miäles muuttuuvat kesäkukiksi ja tomaatiiksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilo on pinnassa, kun aurinko vihdoin paistaa, olkoonkin hitusen turhan paljon pakkasta. Toisaalta, saavathan pölypunkit kyytiä:)

      Poista
  2. Kylläpä onkin kauniita kuvia. Puutarhahuone näyttää ihanalta niin ulkoa, kuin sisältäkin. Eipä aikaakaan kun pääset toteuttamaan siellä puutarhaunelmiasi.
    Aurinkoista ja mukavaa helmikuun jatkoa sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirkkaalla säällä kuvatkin näyttävät kauniimmilta. Puutarhahuoneen kevät tosiaan siintelee jo mielessä:) Aurinkoa sinunkin päiviisi!

      Poista
  3. Kauniita talvikuvia! Onneksi aurinko jo näyttäytyy ja piristää mieltä. Kiva tuo heinäseiväsaita, en muista tuollaista ollenkaan. Onko siinä kesällä jotain köynnöstä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla näitä kuvia tulee kahdelta pihalta, pitäisi varmaan taas kirjoittaa tilannekatsaus elämästäni, koska uusia lukijoita on tullut joukkoon:) Aidassa kyllä kasvaa kärhö ja viiniköynnös, mutta eivät ne sitä peitä.

      Poista
  4. Saisiko tuonne sinun romanttiseeen puutarhataloosi lämmitystä? Voisi pakkasillakin nautiskella. Kauniita kuvia ja tunnelmia. Kyllä se viiniköynnös varmaan selviää, eikös niille luvata aika hyviä pakkasenkestävyyksiä kuitenkin? Ensi kesänä roihuaa rehevänä jo :) Mukavia talvipäiviä sinulle toivotellen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sametti H, siellä oli syksyllä ja vielä joulunakin lämpöpuhallin, välillä kaksikin, ja hyvin tarkeni, mutta nyt on pakkaset sitä luokkaa, ettei oikein viitsi käyttää sähköä tai kaasua moiseen fiilistelyyn. Pian aurinko alkaa lämmittää jo ihan luonnostaan, niin uskon! Vähän peittelin lisää tuota viiniköynnöstä, idea köynnökssestä on edelleen kokeiluasteella, jos ei pärjää, nii sitten keksitään jotain muuta:) Mukavaa talvenjatkoa sinullekin, Samettinen!

      Poista
  5. Onpa kaunista! Tuo puutarhatalosi on niin tunnelmallinen, jääkukat kruunaavat kauneuden.
    Mukavia talvipäiviä ja auringonpaistetta sinnekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Riina, olemme molemmat onnellisia uuden kasvi-/puutarhahuoneen omistajia, tunnelmat ja ilo kohdillaan! Aurinkoa sinnekin!

      Poista
  6. Tehtyjä latuja ei vielä täälläkään ole, mutta hiihtäjiä siitä huolimatta monia. Syntyy ne ladut niinkin. Kuvista bongasin heti tuon ihanan heinäseiväs aidan. Ihana idea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hiihtämään täytyy lähteä piakkoin, ennenkuin taas säät muuttuvat! Heinäseiväsaita on isännän ideoima ja rakentelema, tuijat edessä kasvavat vaan kovaa vauhtia ja kohta peittävät sen.

      Poista
  7. Onpa kaunista!
    Puutarhahuoneesi on niin kutsuvan näköinen, että mielellään siellä joisi pakkaspäivänäkin kupillisen lämmintä kaakaota.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Between! Ihan pikkuisen kun pakkanen hellittää tai aurinko alkaa lämmittää, ihan varmasti istun siellä ja nautin kupillisen kuumaa!

      Poista
  8. Oi miten ihania kuvia täällä on Puhtaan valkoisen lumen umpöröimänä. Todella kaunista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Irma, talvi näyttää nyt parhaita puoliaan, nautitaan niistä!

      Poista
  9. Kauniit talvikuvat! Viikonloppuna aurinko paistoi ihanasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin paistoi, lauantaina kävimme siellä teidän nurkilla ja koko matkan ihastelin luonnon kauneutta - auringolla on suuri, positiivinen vaikutus!

      Poista
  10. Voi miten kauniita kuvia❤ Ei mene kuin hetki kun ollaankin jo keväässä:) Leppoisaa alkanutta viikkoa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kyllä se kevät jo kolkuttelee ihan nurkilla..

      Poista
  11. Kauniit talaviset kuvat. Hienoja kuurankukkia. On nuo kauniit päivät ollu niin harvassa tässä talavisyvännä. Toivotaan aurinkuu kevvääseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Ulla, Kaunis aurinkoinen pakkaspäivä on minustakin ihan nautinto, toivotaan, että aurinko jaksaa paistaa!

      Poista
  12. Ihana puutarhahuone on myös talviasussaan . Kevätpäiviä odotellessa .

    VastaaPoista
  13. Meillä päin on käytännössä koko helmikuu ollut todella pilvinen - kahtena päivänä viime viikolla paistoi aurinko, mutta minä olin juuri silloin flunssassa sängyn pohjalla! Olisi ollut niin ihana päästä ulkoilemaan, kamera mukana ♥ Mutta kevättä kohti mennään ja siitäkös olen iloinen ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulkoilu aurinkoisessa talvisäässä on mukavaa, nyt kyllä paistaa, mutta pakkanen alkaa olla pian liian kova lenkkeilyyn. Kameran kanssa saakin nyt kauniita talvikuvia!

      Poista